Karu matkamies
Näen karut kasvot
vanhan miehen,
on kurjuus jäljet
jättänyt
elon tiehen.
Kumuaa sen
kurkusta
surulaulu,
kovia on kokenut
myös
naamataulu.
Laulun tahdissa
kohoaa tuo
nyrkki,
aivankuin
kohtaloaan
sillä tyrkki.
Silmä kostuu
melkein itkee,
surun sillä
sielustaan kitkee.
Tapailee
sanoillaan
vanhan muiston,
taakse jääneen
nuoruuden puiston.
Hiljenee laulu
vaimenee sielun
möly,
taas kutsuu
maantie ja pöly.
Hetken vielä
kerätään
voimia,
sitten hartioille
lisää loimia.
Huokaus,
joskus on rankkaa
maata kiertää,
muistojen kivi
kengässä
hiertää.
Ei nyt
mutta joskus
kohtaa kuoron
ja näkee ristin
katolla talon,
viimein pysähtyy
askel,
näkee
polun päässä
valon.
- John Parta -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti