Oli erittäin mukava ja antoisa päivä. Tehtiin myös kävelylenkki. Virtain hautausmaalla.
Oli monenmoista leposijaa. Aivan hiljaista. Ei ketään elollista mailla eikä halmeilla.
Syystuuli leppoisasti puhalteli. Yhtäkkiä selän takaa puhalsi hiljaa kylmempi tuuli. Katsahdin taakseni. Kauempana erään vanhan ison kuusen takana häivähti varjo. Tumma varjo.
Yritin katsoa tarkemmin tuota kulkijaa. Näki minut ja katosi pois. Taisi olla se kuuluisa Tuonelan lautturi. Siitä näystä kumpusi mieleni syöveristä tällainen runo:
Tuonelan lautturi
Tuonelan lautturi
ikuista eloaan mietti,
pohti itsekseen
mikä on tämä
elämän ja kuoleman vietti.
Nyt jo taas
joku sielu
vastarannalta noutamaan huutaa,
kovaan ääneen
aukoo suutaan.
Lautturi tuumaa itsekseen:
soudetaan, soudetaan,
tulossa ollaan
ja noudetaan.
Soutaa yli, ei kysele
millaisen oli sielu
elänyt elämän,
ohjaa vaan kulkijan
luo taivaan veräjän.
Kysyy hädissään sielu parka:
joudunko taivaaseen
vaiko helvettiin?
Ei vastaile lautturi
moisiin kysymyksiin.
Sanoo vaan:
on se
portilla yksin
Pietarin huoli,
kumpiko valitaan
sinulle puoli.
Katselee lautturi
tumaan virtaan,
näköjään kerää taas usvaa.
Tuumaa hiljaa:
täällä ei ihminen
tunnekkaan tuskaa.
Tuonelan virralle
takaisin menee,
ääneti usvaan
häipyy varjo
tumman veneen.
-John Parta -
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti